Eikö liikennevakuutuseläkkeesi tyydytä – Näin toimit

Jos olet tullut liikenneonnettomuudessa pysyvästi työkyvyttömäksi, vakuutusyhtiö maksaa sinulle eläkettä loppuelämäsi, jopa kymmeniä vuosia. Silloin suhteellisen pienikin korotus eläkkeesi tasoon on niin merkittävä, että elämäsi aikana kertyvillä lisätuloilla voi ostaa vaikkapa kesämökin järven rannalta. Näin parannat eläkettäsi.

Päätökseen ei tarvitse tyytyä

Vakuutusyhtiön pitää maksaa sinulle eläkettä saman verran kuin olisi saanut palkkaa, jos onnettomuutta ei olisi sattunut. Tämä korvaustaso perustuu yleensä ainakin osaksi arvioon.

Korvaustason määrittelyä varten vakuutusyhtiö hankkii selvityksiä aiemmista ansioistasi useammalta vuodelta. Hankalia tulkintatilanteita syntyy erityisesti silloin, jos työurasi oli vasta alussa tai se on ollut rikkonainen.

Hyvä puoli on se, että mitä enemmän “arvionvaraisuutta” korvaustason määrittelyyn liittyy, sitä paremmat ovat myös valitusmahdollisuudet.

Jos vakuutusyhtiön antama päätös ei vastaa omaa näkemystäsi ansiotasosta tai siitä miten urasi olisi ilman vahinkoa kehittynyt, ei päätökseen kannata tyytyä.

Älä tee yksin

Vakuutusyhtiön kanssa ei kannata lähteä neuvottelemaan yksin. Vakuutusyhtiön työntekijät määrittävät korvauksia ammatikseen ja kiistatilanteessa olet altavastaajan asemassa.

Parhaassa tapauksessa asiat saadaan ratkaistua neuvottelemalla. Neuvottelut sujuvat yleensä parhaiten, kun palkkaat ammattilaisen avuksesi heti alusta. Ammattilainen osaa hankkia oikeat selvitykset ja tuoda esille oikeat asiat. Myös vakuutusyhtiökin suhtautuu asiaasi paljon vakavammin, kun sinulla on ammattilainen tukenasi.

Asioiden hoitaminen kerralla oikein ja sovinnollisesti säästää vaivaa ja rahaa. Kun oikeat argumentit ja todisteet tuodaan esille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, riski turhista ja pitkittyvistä oikeudenkäynneistä pienenee oleellisesti.

Valitusmahdollisuuksia on useita

Aina neuvottelut eivät johda toivottuun lopputulokseen. Onneksi vakuutusyhtiön päätökseen voi pyrkiä saamaan muutosta useammalla tavalla.

Jos neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa eivät auta, eläkkeen tason määrittelyn oikeellisuudesta voi pyytää lausuntoa liikennevahinkolautakunnalta. Käsittely siellä on kohtuullisen nopeata ja asianajajan käytöstä aiheutuvat kulut ovat yleensä kohtuulliset.

Asia on aina mahdollista saattaa myös tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä prosessi on usein pitkä ja kärsivällisyyttä sen eri vaiheissa tarvitaan. Hyvä puoli on se, että sinnikkyys palkitaan. Jos oikeudenkäyntiin on edellytykset, olemme lähes poikkeuksetta saaneet parannettua asiakkaamme eläkettä.

Tiesitkö, että vakuutuksesta maksettava eläke perustuu useimmiten arvioon? Tähän arvioon on mahdollista vaikuttaa. Lue miten.

PageLines