Vältin liiketoimintakiellon

Liiketoimintakielto olisi estänyt laillisen toiminnan

Asiakastamme vaadittiin liiketoimintakieltoon hänen entisen yrityksensä palkanmaksuun liittyneiden epäselvyyksien vuoksi. Yrittäjän syytteenä oli törkeä velallisen epärehellisyys ja sen lisäksi hänelle vaadittiin usean vuoden mittaista liiketoimintakieltoa.

“Vaatimus tuntui kohtuuttomalta, koska kokemattomana yrittäjänä en silloin vielä tuntenut kaikkea sääntelyä, enkä osannut pyytää apua.”

“Olen oppinut virheistäni ja nykyään asiat ovat toisin. Kasvava yritykseni työllistää nykyisin monia osaajia ja epäselvissä tilanteissa kysyn apua asiantuntijoilta.”

Aiempi asiakassuhde helpotti yhteydenottoa

Aikaisemman asiakassuhteemme vuoksi asiakas pystyi luottavaisin mielin kääntymään puoleemme.

“Olen käyttänyt Jarkko Männistö Asianajotoimistoa myös nykyiseen liiketoimintaani liittyvissä kysymyksissä. Aiemmin saamani palvelun perusteella päätös asianajotoimiston valinnasta oli helppo.”

Liiketoimintakielto oli perusteeton

Oikeudenkäynnissä onnistuimme vakuuttamaan tuomarin siitä, että liiketoimintakiellolle ei ollut perusteita. Tuomarilla on nimittäin paljon harkintavaltaa liiketoimintakiellon määräämisessä ja keskeistä on sen hyötyjen ja haittojen punninta.

“Yhdessä onnistuimme selvittämään, että liiketoimintakiellosta olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä ihan kaikille.”

“Oli suuri helpotus, että saan jatkaa nykyistä liiketoimintaani. Asia oli minulle tärkeä, joten olen tyytyväinen, että sen eteen tehtiin kaikki mahdollinen.”

Kuva: Work Gloves / Travis Wise / CC BY 2.0

Vaaditaanko sinua liiketoimintakieltoon? Ota yhteyttä niin autamme arvioimaan, mitä on tehtävissä.

PageLines