Asianajaja auttaa etänä

Asianajopalveluiden etäkäyttö kannattaa

Harva asioi esimerkiksi pankissa tai vakuutusyhtiössä fyysisesti. Nykyteknologia mahdollistaa myös asianajopalveluiden tehokkaan hyödyntämisen sijainnistasi riippumatta.

Luotettavien ja tehokkaasti suojattujen puhelin-, videoneuvottelu- ja sähköpostijärjestelmiemme avulla pystymme auttamaan sinua, vaikka asut toisella puolella Suomea – tai vaikka toisella puolella maapalloa.

Asianajopalveluiden etämyynti tarjoaa asiakkaalle monia hyötyjä, joista asianajajan erikoistuminen ja ajankäytön tehokkuus ovat tärkeimmät.

Erikoistuminen

Ennen asianajajat tarjosivat pienellä maantieteellisellä alueella laajan joukon erilaisia asianajopalveluita. Alueellinen erikoistuminen oli perusteltua, koska palveluita oli työlästä hakea toiselta paikkakunnalta.

Teknologian kehitys on poistanut tarpeen alueelliselle erikoistumiselle. Samaan aikaan lainsäädäntö on muuttunut monimutkaisemmaksi. Nykypäivänä asianajajalta vaaditaan ammatillista erikoistumista, sillä kukaan ei voi olla huippuosaaja jokaisella osa-alueella.

Toimistomme palvelee asiakkaitamme valtakunnallisesti koko Suomen alueella. Koska potentiaalinen asiakaskunta on suuri, olemme voineet panostaneet ammatilliseen erikoistumiseen. Tarjoamme apuamme vain asioissa, joissa olemme parhaimmillamme:

– Työ ja yrittäminen
– Sopimukset ja kaupankäynti
– Vahingonkorvaukset ja vakuutukset
– Rikosoikeudenkäynnit

Tehokkuus

Aika on rahaa. Sähköisellä asioinnilla säästetään aika, joka muuten kuluisi postin odotteluun tai tapaamiseen matkustamiseen. Etäyhteyksien tehokkaan hyödyntämisen ansiosta monet kiireellisistä toimeksiannoistamme valmistuvat jopa tunneissa asiakkaan ensimmäisestä yhteydenotosta.

Vaikka asia ei olisi kiireellinen, työn tehokkuudesta on aina hyötyä. Se säästää aikaa asianajajalta ja etenkin rahaa asiakkaalta. Asiakkaan tai asianajajan aikaa ei kannata käyttää matkustamiseen tai pullakahvitteluun.

Toisinaan asiakkaan tapaaminen kasvokkain on tärkeää toimeksiannon hoitamisen kannalta. Silloin tällainen tapaaminen tietenkin järjestetään. Etätyöskentelykään ei ole itseisarvo.

Kun palkkaat meidät, ajamme asiaasi tuottaaksemme sinulle parhaan mahdollisen lisäarvon. Asiantuntijan ammattitaitoon kuuluu sen arviointi, mitkä työkalut ovat parhaat sinun tavoitteidesi tehokkaan saavuttamisen kannalta.

Tarvitsetko asianajajaa? Ota yhteyttä, me autamme.

PageLines