Kustannustehokas taloriita

Kannattaako taloriita rahallisesti?

Kalliit taloriidat puhuttavat. Oikeudenkäyntikulut voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin, jos talokaupasta riidellään oikeudenkäyntiin asti. Kaikki oikeudenkäyntikulut jäävät lähtökohtaisesti hävinneen osapuolen maksettavaksi.

Toisaalta mikäli korvausta ei vaadita, pahimmassa tapauksessa menetetään mahdollisuus saada vielä oikeudenkäyntikulujakin suurempi korvaus vastapuolelta.

Korvauksen vaatiminen on siten aina rahallinen riski, mutta riskin ottaminen on joskus kannattavaa. Rahallista riskiä voidaan kuitenkin pienentää, jos korvauksia osataan vaatia mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Millainen on kustannustehokas taloriita?

Oikeudenkäyntikulujen tuijottaminen ei kerro koko totuutta taloriitojen hinnoista, koska suuri osa riidoista sovitaan ennen oikeudenkäyntiä.

Parhaassa tapauksessa vastapuolelle lähetetty asiamiehen laatima vaatimus voi jo riittää siihen, että vastapuoli suostuu maksamaan korvauksen. Kulut muodostuvat tällöin edullisimmillaan vain vaatimuskirjelmän laatimisesta, eikä oikeudenkäyntiä tarvita.

Avainsana pienikustanteiselle taloriidalle on tehokkuus. Kulut laskevat huomattavasti, jos  vaatimukset esitetään täsmällisesti ja ne osataan kohdentaa oikeisiin talon virheisiin. Riidassa keskitytään tällöin olennaisen selvittämiseen, eikä riita välttämättä pääse paisumaan suureksi.

Mikäli käytössäsi on lisäksi oikeusturvavakuutus, sillä voi olla mahdollista korvata suuri osa kuluistasi. Taloriidan hinta voi lopulta olla sinulle vain pieni osa asiamiehen kuluista.

Me voimme auttaa

Mietityttääkö sinua taloriitaasi koskevat kustannukset? Ota ajoissa yhteyttä. Me selvitämme puolestasi, minkälaiset menestymismahdollisuudet sinulla on sekä kuinka suuriin kuluihin sinun kannattaa varautua.

Mietityttääkö sinua taloriitaasi koskevat kustannukset?

PageLines