Kylpyhuoneiden remonttiurakka johti riitaan

Remonttiurakka

Taloyhtiössä teetettiin vesieristeremontti, jonka urakkasopimuksessa oli epäselvä sopimusehto. Vaiheittain suoritetun urakan aikana käytettyjen rakennusmateriaalien laadusta tuli kiistaa urakoitsijan kanssa.

Taloyhtiön hallituksessa toiminut asiakkaamme kertoo, että asiantuntija-apuun turvautuminen tuntui turvallisimmalta ratkaisulta kiistassa. Huolta tuotti esimerkiksi mahdollinen henkilökohtainen vastuu päätöksistä, jotka pohjautuisivat mututuntumaan.

“Meillä ei hallituksessa ollut kompetenssia ratkaista asiaa omatoimisesti. Turvauduimmekin pian asianajajan apuun.”

Alan yleisten sopimusehtojen tunteminen eduksi

Jarkko Männistö Asianajotoimisto löytyi verkosta googlettamalla.

“Pidin tärkeänä, että löydämme asiantuntijan joka hallitsee rakennusalan sopimusjuridiikkaa. Männistö taisi olla ensimmäisiä hakutuloksia.” Kun kuvaus kotisivuilla vielä osui nappiin valinta oli helppo.

Asiakkaamme kertoo, että asiat alkoivat edetä ripeästi heti asianajaja Janne Palmulan tartuttua toimeen. Alkuun tiukkana pysynyt urakoitsija ymmärsi pian, ettei hänellä ollut perusteita kiistan jatkamiseen.

“Saimme Jannen avulla nopeasti aikaan ratkaisun, mikä oli hyvä, kun asuntojakin oli vielä työn alla.”

Ammattilainen avuksi riidoissa

Riidellessä äänenvoimakkuudet saattavat helposti kohota. Asiakkaamme suositteleekin rakennusurakkariidoissa ammattilaisen puoleen kääntymistä.

“Kun reunaehdot on selvillä, neuvotteleminen on helppoa. Asianajajan tultua mukaan kuvioihin kaikki sujui kuin elokuvissa”, asiakkaamme toteaa helpottuneena.

Toimistomme kanssa yhteinen sävel löytyi heti.

“Heti kävi selväksi, että puhumme Jannen kanssa samaa kieltä. Voin ilman muuta suositella Jarkko Männistö Asianajotoimistoa. Jos meille vielä joskus tulee vastaavia ongelmia, voimme uudelleen kääntyä heidän puoleen!”

Onko sinulla riitaa rakennusasioissa?

PageLines