Kanteen nostaminen auttoi saamaan korvaukset

Asiakkaamme oli ollut vuonna 2007 liikenneonnettomuudessa. Onnettomuudessa hän oli saanut  vaikeat monivammat, joihin lukeutui olkapäävamma, diffuusi aivovamma, niskan retkahdusvamma sekä aivovammaan liittyvä vesitystauti.

Syy-yhteys kiistettiin

Liikennevakuutusyhtiön näkemyksen mukaan asiakkaamme nykyiset ja vaikeat oireet eivät kuitenkaan olleet riittävässä syy-yhteydessä liikenneonnettomuuteen.

Asiaa oli ennen toimistomme puoleen kääntymistä  käsitelty jo kahteen kertaan liikennevahinkolautakunnassa, mutta molemmilla kerroilla ratkaisut olivat olleet kielteisiä. Asiakkaamme vammojen ei siis katsottu olleen syy-yhteydessä liikennevahinkoon.

Tilannearvio oli luonnollinen lähtökohta

Tutustuimme asiakkaamme meille toimittamaan aineistoon ja päädyimme laatimamme tilannearvion perusteella suosittelemaan asian saattamista yleisen tuomioistuimen arvioitavaksi.

“Jarkko osasi ensinnäkin hämmästyttävän nopeasti ja tarkasti havaita mistä asiassani oli kyse. Oikeudenkäyntiin lähteminen oli aina hieman pelottanut, mutta Jarkko pystyi asiantuntevasti kertomaan ja selittämään miten prosessi siellä etenee. Onneksi uskalsin tarttua Jarkon tarjoamaan oljenkorteen.”

Suosittelimme kanteen nostamista

Oikeudenkäynteihin liittyy tietysti aina korostunut oikeudenkäyntikuluriski, mutta tässä tapauksessa ja liikennevahinkoasioissa muutoinkin on käytettävissä oikeusturvavakuutus. Lisäksi asiakkaamme kanssa sovittiin ns. tulospalkkiosta, jonka kautta osa asianajopalkkiosta tuli maksettavaksi ainoastaan mikäli sovittu lopputulos saavutettaisiin. Asianajokuluja saatiin tällä tavoin merkittävästi katettua ja kuluriskiä rajattua.

Asiassa päädyttiin kanteen nostamisen jälkeen lopulta sovintoon, jossa asiakkaallemme vahvistettiin lisäkorvausta tilapäisestä ja  pysyvästä haitasta. Asiakkaallemme vahvistettiin lisäksi oikeus ansionmenetyskorvaukseen 100 % työkyvyttömyysasteen vuodesta 2009 lähtien

“Jarkko hoiti asiansa todella taitavasti ja ilman hänen apuaan en olisi koskaan saanut minulle kuuluvia korvauksia. Isot kiitokset Jarkolle ja koko toimistolle ja suosittelen varauksetta heidän palveluitaan!”

Vakuutuskorvauksissa ongelmia? Ota yhteyttä, me autamme.

PageLines