Talokaupasta vaadittiin hyvitystä vaikka talon kunto oli ostajan tiedossa

Vanha talo puutarhassa

Asiakkaamme myi viitisen vuotta sitten vaimonsa kanssa omistamansa talon. Talon kunto oli tarkastettu ja havaitut viat kirjattu kaupan molemmille osapuolille tiedoksi. Silti myyjä oli joutua vaurioiden maksumieheksi – viisi vuotta kaupanteon jälkeen.

Talonsa ostajia asiakkaamme luonnehtii ystävällisiksi. He osallistuivat myyntiä edeltävään kuntotarkastukseen ja hyväksyivät kaikki siinä esiin tulleet asiat. Viime keväänä, juuri ennen viiden vuoden reklamointiajan täyttymistä, asiakkaamme sai ostajilta mojovan 30 000 euron laskun.

“Hermostuin oikein kunnolla”, asiakkaamme kertoo. “On se niin iso summa.”

Ostajat olivat myyneet talon eivätkä olleet saaneet kaupassa samaa hintaa kuin mitä ostaessaan olivat talosta maksaneet. Niinpä he karhusivat erotusta asiakkaaltamme. Syynä tähän oli alapohjan vauriot, joista oli kuitenkin myyntihetkellä kerrottu.

“Olen tehnyt ikäni useita talokauppoja, tämä oli ensimmäinen kerta kun asia päättyi näin. Kovasti he väittivät talossa olevan vikoja, vaikka olivat itse olleet paikalla kuntotarkastuksessa.”

Hyvä käsitys toimistostamme

Vinkistä asiakkaamme otti yhteyttä toimistoomme.

“Soitin konttorin rouvalle, joka osoittautui ystävälliseksi ja hyväksi ihmiseksi”, asiakkaamme kehuu asianajosihteeri Susanna Vähä-Herttualta saamaansa vastaanottoa. “Sain niin hyvää kohtelua ja palvelua, että olen oikein ylityytyväinen!”

Draama ei kuitenkaan päättynyt tähän. Jonkin ajan kuluttua asiakkaamme sai uuden, öljysäiliön kunnostusta koskevan laskun. Tällä kertaa syyksi väitettiin, ettei asiakkaamme ollut kertonut öljysäiliön olemassaolosta.

“Soitin taas konttorin rouvalle. Jarkko Männistö Asianajotoimistossa sitten käsittelivät asian ja kaikki meni hyvin. Olen oikein tyytyväinen.” Jos asiakkaamme jatkossa kohtaa vastaavanlaisia vaikeuksia, hän lupaa soittaa toimistollemme ja pyytää apua.

“Olen muillekin sanonut että jos jotain tulee, kannattaa olla yhteydessä Männistön toimistoon. Kyllä sen haistoi jo silloin vuosi sitten että tämä menee oikein. Meni onneksi yli odotusten!”

Vaatiiko ostaja sinulta korvauksia kiinteistön virheestä?

PageLines