Suojaa arvokkaat ideasi

Hehkulamppu pimeässä

Joskus hyvä idea syntyy ilman suurempaa ponnistelua. Usein käyttökelpoinen idea, oli kyse tarjottavan palvelun sisällöstä tai suunnittelemasi tuotteen ulkoasusta, vaatii kuitenkin paljon työtä. Tehdyn työn jälkeen on ikävää, jos joutuu “ideavarkauden” kohteeksi.

Suojaa voi saada teollis- tai tekijänoikeuden kautta

Tekijänoikeus suojaa idean ulkoasua tai ilmentymää, mikäli kyse on itsenäisestä ja omaperäisestä luomistyön tuloksesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että samasta aiheesta – esimerkiksi pojasta, joka ei kasva aikuiseksi – voidaan kirjoittaa useita teoksia. Tekijänoikeussuojaa saa jokainen kirjoitettu kirja – eli tekijänoikeuden ilmiasu – mikäli niitä voidaan pitää itsenäisinä ja omaperäisinä teoksina.

Teollisoikeuksien, esimerkiksi patentin, hyödyllisyysmallin tai mallin, suojaaminen edellyttää yleensä oikeuden rekisteröimistä. Patentilla ja hyödyllisyysmallilla voidaan suojata uusia, teollisesti käyttökelpoisia keksintöjä.

Tunnusmerkeillä, esimerkiksi tavaramerkillä ja toiminimellä, voidaan suojata elinkeinonharjoittajaa tai tämän tuotteita yksilöivä nimi tai merkki.

Pelkkä abstrakti idea, kuten ajatus visailuohjelmasta tai dokumentin kohde, ei kuitenkaan yleensä saa suojaa teollis- tai tekijänoikeuksien kautta. Jotta tekemäsi työ ei olisi vapaasti muiden hyödynnettävissä, kannattaa miettiä alusta asti, onko ideasi suojattavissa.

Miten ideoita suojataan?

Idea, joka ei täytä teollis- tai tekijänoikeussuojan edellytyksiä, voi silti olla yrityksellesi kilpailuetu. Idean tuotteistaminen vaatii usein resursseja kuten suunnittelutyötä eikä ole yleensä toivottavaa, että kilpailija jäljittelee valmista ideaasi.

Yrityksen aineettoman omaisuuden hallinta on usein monesta osasta koostuva kokonaisuus. Immateriaalioikeuksien sijasta tai niiden rinnalla voidaan käyttää sopimuksiin perustuvia suojaustapoja.

Sopimuksiin perustuvia tapoja hallita yrityksesi ideoita ovat esimerkiksi salassapito- ja kilpailukieltosopimukset.

Salassapitosopimuksella määrittelet mihin tarkoitukseen työntekijäsi, yhteistyökumppanisi tai muu taho voi käyttää luottamuksellista tietoa. Salassapitosopimuksen tehtävänä on myös määritellä, mitä luottamuksellisella tiedolla tarkoitetaan. Asianajaja auttaa laatimaan tarkoituksenmukaisen sopimuksen juuri sinulle.

Taitavasti laaditulla kilpailukieltosopimuksella pidät huolta siitä, ettei yrityksesi työntekijä lähde suoraan kilpailijan palvelukseen ja vie mukanaan yrityksessäsi saamaansa tietotaitoa.

Idean liittäminen tavaramerkkiin

Salassapidon sijaan joskus idean julkistaminen – vaikka rajoitetulle yleisölle – voi olla tapa suojata idea, sillä tällöin ajatus tulee tunnetuksi ensin sinun kauttasi.

Yrityksesi toiminimi ja tavaramerkit ovat tunnus, jotka voidaan yhdistää julkistettuun ideaan – myös niihin, joihin ei ole saatu esimerkiksi patenttia tai jotka eivät voi saada tekijänoikeussuojaa.

Tavaramerkillä tuotteistettu idea voidaan kiinnittää yrityksellesi. Ideat tulevat tällöin tunnetuksi tavaramerkin rinnalla ja tavaramerkki ja sitä kautta yrityksesi saa tunnettuutta.

Tavaramerkkiin eli tuotteistetun idean tunnusmerkkiin on mahdollista myöntää käyttöoikeuksia sopimuksella. Käyttöoikeus- eli lisenssisopimuksien laatimiseen kannattaa kysyä neuvoja. Me autamme mielellämme.

PageLines