Tehokas konfliktinhallinta kannattaa

Shakkipeli alussa

Riidat ja konfliktit kuuluvat osaksi liiketoimintaa. Yrityksen menestyksen kannalta on tärkeää, että konflikteja hallitaan tehokkaasti. Se edellyttää sopivien toimintatapojen lisäksi ennakointia ja varautumista.

Ehkäise ja ennakoi

Riitojen hallinnassa kannattaa keskittyä riitojen ennaltaehkäisyyn. Riitoja voidaan ehkäistä jo sopimusneuvotteluissa avoimella kommunikaatiolla ja varmistamalla, että asiassa on saavutettu yksimielisyys. Tässä kannattaa käyttää apuna sopimusasioihin perehtynyttä asianajajaa, joka osaa tunnistaa sopimuksen tulkinnanvaraiset kohdat.

Ennaltaehkäisyn lisäksi riitoihin kannattaa varautua. Asianajajan kanssa voi laatia jo etukäteen yrityksen tarpeisiin sopivan riidanratkaisustrategian, jotta yrityksellä on selkeä toimintamalli riita- ja konfliktitilanteita varten. Myös sopimuksiin otettava riidanratkaisulauseke kannattaa miettiä valmiiksi. Riidanratkaisulausekkeessa voidaan sopia erilaisista neuvotteluvelvoitteista, välimiesmenettelyn käytöstä, oikeuspaikasta tai sopimukseen sovellettavasta laista.

Seuraa ja neuvottele

Riitojen ensisijainen ratkaisukeino on yleensä neuvottelu, etenkin silloin jos osapuolilla on halu jatkaa yhteistyötä. Neuvotteleminen on syytä aloittaa heti ongelman ilmetessä. Varhaisella puuttumisella voidaan huolehtia siitä, että ongelma ei kasva ja kustannukset pidetään pieninä.

Jotta ongelmat voidaan havaita ja tunnistaa aikaisin, on syytä panostaa sopimussuhteiden seurantaan, esimerkiksi raportointiin.

Asianajaja kannattaa ottaa apuun neuvotteluihin niiden alusta alkaen. Näin varmistetaan, että neuvotteluiden taustalla oleva riita hahmotetaan juridisesti oikein. Samalla voidaan turvata oma selusta siltä varalta, että neuvotteluratkaisuun ei päästäisi

Muista vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt

Riidan synnyttyä sen ratkaisussa voidaan käyttää erilaisia menettelyjä. Yrityksen kannattaa miettiä ennalta, mikä on sille paras vaihtoehto ja mikä on yrityksen toimintamalli riita-asiassa.

Yritysten väliseen sopimukseen on voitu sisällyttää välityslauseke, jolloin sopimuksesta johtuva riita ratkaistaan tuomioistuimen ulkopuolella välimiesmenettelyssä. Välimiesmenettelyn etuna julkiseen tuomioistuinkäsittelyyn on, että menettely on suljettu, nopeampi ja menettelyssä on mahdollisuus käyttää erityisasiantuntemusta.

Suomessa on olemassa myös mahdollisuus tuomioistuinsovitteluun. Laissa tuomioistuinsovittelusta säädetään myös mahdollisuudesta saada tuomioistuimen ulkopuolisen sovinnon vahvistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi. Institutionaalisista sovitteluvaihtoehdoista voidaan mainita myös Suomen Asianajajaliiton sovintomenettely.

Ennen tuomioistuinta kannattaa harkita, voidaanko asiassa pyytää lausuntoa asiantuntijatoimielimeltä. Näitä ovat Suomessa esimerkiksi tekijänoikeusneuvosto, työsuhdekeksintölautakunta ja kuluttajariitalautakunta. Päätökset eivät sido tuomioistuinta, mutta menettely on edullista ja voi edesauttaa sovintoon pääsemistä

Oikeudenkäynti ja menettely tuomioistuimessa

Tuomioistuimen ratkaisu tulee perustumaan tuomioistuimessa esitettyyn näyttöön ja näytön oikeudelliseen arviointiin. Tämä voi poiketa siitä, mikä on osapuolen mielestä totuus asiassa.

Oikeudenkäynnissä tarvitaan erityistä asiantuntemusta ja juttua hoitamaan kannattaa palkata oikeudenkäynteihin erikoistunut asianajaja. Haastehakemus, eli asiakirja jolla asia tulee vireille, on toimitettava kirjallisesti asiassa toimivaltaiseen tuomioistuimeen ja siinä on eriteltävä perusteluineen, mitä vaaditaan. Käräjäoikeus toimittaa haasteen vastapuolelle, eli vastaajalle, jonka kirjallisen vastauksen jälkeen asia etenee mahdollisesti suulliseen valmisteluun ja pääkäsittelyyn.

Tuomioistuimella on asiassa ratkaisupakko, mutta tuomioistuimenkin on vielä pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Myös asianajajan on hyvän asianajajatavan mukaan selvitettävä sovinnon mahdollisuus. Oikeudenkäyntiä harkitessa onkin hyvä pitää mielessä, että riita sopia vielä tuomioistuinkäsittelyn aikanakin. Tuomioistuinprosessin aloittaminen voi jopa edesauttaa sovinnon syntymistä, kun molemmat osapuolet ymmärtävät, että asiaan on joka tapauksessa tulossa ratkaisu.

PageLines