Voitko vähentää asianajolaskun verotuksessa?

Laskin, kynä ja rahaa

Kun saat veronalaista tuloa, olet oikeutettu vähentämään bruttotulosta ne menot, jotka olet joutunut suorittamaan tuloa hankkiessasi. Vähennykset ovat merkittävä etu ja ne kannattaa muistaa myös asianajopalveluita hankkiessasi. Vähennykset tehdään tulolajeittain: pääomatuloa koskevat vähennykset voidaan tehdä pääomatulon verotuksesta, ja ansiotulosta vähennetään ansiotulon hankkimiseen kohdistuvat menot ja vähennykset.

Asianajokulut tulon hankkimiseksi

Veronalaisen tulon hankkimiseksi aiheutuneet asianajokulut ovat vähennyskelpoisia. Esimerkkinä veronalaisesta korvauksesta voidaan mainita saamatta jäänyt palkka, esimerkiksi irtisanomisajan palkka. Veronalaista tuloa eivät ole ainoastaan työ- tai virkasuhteesta johtuvat suoritukset. Vakuutuksen perusteella maksettava kertakorvaus, kuten tapaturma- tai liikennevakuutuseläke, on myös veronalaista tuloa. Näin ollen 1.1.1989 jälkeen sattuneeseen vakuutustapahtuvaan perustuva korvaus on saajansa veronalaista ansiotuloa, mikäli se on saatu veronalaisen tulon sijaan.

Vähennyskelpoisuus ei riipu mahdollisen oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Asianajokulut voi vähentää verotuksessa, vaikka tavoiteltu veronalainen tulo olisi jäänyt saamatta.

Sen sijaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilla ratkaisuilla on merkitystä vähennyksen suuruuden kannalta. Mikäli vastapuolesi velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulusi joltain osin, eivät vastapuolen korvaamat kulut ole vähennyskelpoisia. Myöskään oikeusturvavakuutuksesta korvatut kulut eivät ole vähennyskelpoisia.

Asianajokulut pääomatulon hankkimiseksi

On myös mahdollista, että voit vähentää asianajolaskun silloin, kun myyt omaisuuttasi. Pääomatulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot voidaan tuloverolain 54 §:n mukaan vähentää verotuksesta.

Omaisuuden luovutuksesta saatu todellinen voitto lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään voiton hankintakuluja, joita voivat olla esimerkiksi kaupantekoon liittyvät asianajopalkkiot. Oikeuskäytännössä on katsottu, että pääomatulosta on voitu vähentää myös omat ja vastapuolen oikeudenkäyntikulut tulonhankkimismenoina silloin, kun meno on suoritettu tulon hankkimisen tai säilyttämisen tarkoituksessa. Oikeuskäytännössä tällainen tarkoitus on täyttynyt silloin, kun päätoiminen sijoittaja on aloittanut oikeudenkäynnin estääkseen osingon ja tulevaisuudessa osakkeista saatavan luovutusmäärän alenemisen.

Määräaika 5 vuotta

On syytä muistaa ilmoittaa vähennykset verotuksessa ja varmistaa siten oikeudenmukainen verotus. Mikäli tämä on unohtunut, voidaan oikaisu verovelvollisen hyväksi tehdä 5 vuoden kuluessa. Määräaika alkaa verotuksen päättymisestä seuraavan vuoden alusta.

PageLines