Ammatin tuoma vastuu

Ammatti voi velvoittaa erityiseen huolellisuuteen

Yleensä ajatellaan niin, että rikoksesta tuomitaan vain ihmisiä, jotka ovat on aktiivisesti rikkoneet lakia eli tehneet jotain, mikä on laissa kiellettyä. Rikoksesta voidaan kuitenkin tuomita, vaikka on omasta mielestään toiminut huolellisesti.

Kaikilla meillä on velvollisuus auttaa hengenvaarassa olevaa ihmistä, mutta tietyissä ammateissa tai asemassa toimiville on asetettu vielä tätä pidemmälle menevä erityinen velvollisuus estää vahinkojen sattuminen toisille.

Tyypillisesti tällainen korostunut velvollisuus vahinkojen estämiseen on esimerkiksi lääkäreillä, hoitajilla ja opettajilla.

Mitä jos vahinko sattuu?

Edellä kuvattu erityinen vastuuasema realisoituu jos vahinko sattuu. Tällöin toimiasi arvioidaan jälkikäteen. Silloin keskeinen kysymys kuuluu, olisiko sinulla asemasi vuoksi ollut velvollisuus toimia toisin ja estää vahingon syntyminen?

Jälkiviisaana päädytään helposti siihen tulokseen, että toisin toimimalla vahinkoa ei olisi aiheutunut lainkaan. Voidaan katsoa, että sinulla olisi ollut mahdollisuus, kyky ja velvollisuus toimia toisin.

Ota yhteyttä asianajajaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Tällaisessa tapauksessa asianajajan merkitys korostuu. Rangaistukselta välttyäksesi sinun pitää nimittäin pystyä osoittamaan, että olet toiminut riittävän huolellisesti.

Jos työpaikallasi sattuu vahinko, ota siis asia vakavasti.

Asianajajaan olisi hyvä ottaa yhteyttä viimeistään siinä vaiheessa kun poliisi kutsuu sinut kuulusteluihin. Kuulustelutilanne on useimmille stressaava, jännittävä ja outo, joten mikset ottaisi mukaasi henkilöä, jolle se on arkea ja joka osaa huolehtia eduistasi silloinkin kun sinä et osaa.

Me autamme sinua mielellämme.

Kuva: JD Hancock / Berry Hard Work / CC BY 2.0

Ota yhteyttä ja anna meidän auttaa.

PageLines