Jos lupaat tuotteellesi takuun, tiedätkö mitä lupaat?

Rikkoutunut lasi

Takuuta ei ole pakko antaa

Takuun antaminen on vapaaehtoista – kyseessä on vapaaehtoinen sitoumus, joka ei rajoita kuluttajan lakiin perustuvia oikeuksia. Mikäli takuuta ei anneta, myyjä vastaa virheestä virhevastuusäännösten perusteella.

Takuu on lisäetu – takuulla tulee antaa ostajalle paremmat oikeudet kuin ostajalla olisi lain nojalla. Markkinaoikeus on katsonut, että ilmaisua ”takuu” ei tulisi harhaanjohtavasti käyttää silloin, kun kuluttaja ei saa takuusta lisäetua verrattuna siihen, mihin hän on oikeutettu lain perusteella.

Takuu edellyttää myyjältä toimenpiteitä

Ostajalle on annettava takuusta tietoja. Takuusta tulee käydä myös ilmi, että takuu ei rajoita ostajan lakisääteisiä oikeuksia. Lisäksi takuusta tulee ilmetä esimerkiksi takuun antaja, voimassaoloaika ja -alue sekä muut takuuseen perustuvien vaatimusten esittämisen kannalta tarpeelliset tiedot.

Takuu voidaan rajata koskemaan vain tavaran tiettyä osaa tai ominaisuutta, mutta takuun rajoituksista tulee ilmoittaa selkeästi.

Takuu tulee ostajan pyynnöstä antaa kirjallisesti tai sähköisesti siten, että tiedot säilyvät ostajan saatavilla. Ostaja voi kuitenkin vedota takuuseen myös siinä tapauksessa, että takuu ei täytä edellä kuvattuja ehtoja. Ostajan ei tarvitse esittää tuotteesta kuittia, mikäli pystyy selvittämään tuotteen ostopaikan esimerkiksi tiliotteen avulla. On mahdollista, että myyjän on esitettävä selvitystä siitä, että takuu ei ole voimassa.

Myyjä vastaa myös maahantuojan tai valmistajan antamasta takuusta, ellei ole ennen kaupantekoa ilmoittanut ostajalle selkeästi, ettei vastaa kyseisestä sitoumuksesta.

Takuun sisältö

Takuulla tarkoitetaan sitä, että myyjä sitoutuu vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muusta takuun piiriin kuuluvasta ominaisuudesta määrätyn ajan. Mikäli tavara huonontuu takuussa tarkoitetulla tavalla takuun voimassaoloaikana, myyjän on oikaistava virhe kohtuullisessa ajassa omalla kustannuksellaan riippumatta siitä, oliko vika olemassa kaupantekohetkellä vai onko se syntynyt takuuaikana.

Myyjän on korvattava ostajalle virheen selvittelystä johtuvat välittömät kulut, esimerkiksi postituskulut.

Jos virhe tai vahinko johtuu myyjän huolimattomuudesta, myyjän on myös korvattava ostajalle aiheutuneet välilliset vahingot, esimerkiksi tulonmenetys. Lisäksi myyjän on korvattava välilliset vahingot silloin, kun tavara poikkeaa kaupantekohetkellä siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Tällainen erityinen sitoumus voi olla myyjän ostajalle antama takuu siitä, että tavaralla on tietty ominaisuus.

Takuunantaja voi vapautua vastuusta, mikäli hän osoittaa, että virhe johtuu todennäköisesti ostajasta – esimerkiksi vääränlaisesta käsittelystä tai tapaturmasta. Todistustaakka kuluttajan toiminnasta on siis myyjällä.

Ostajan oikeudet takuun ulkopuolella

Ostajalla on oikeuksia takuun ulkopuolella – myyjä vastaa esimerkiksi valmistusvirheestä myös takuuajan jälkeen sen mukaan, mitä laissa on säädetty virhevastuusta.

Vaikka takuuta ei ole annettu, kuluttajasuojalain mukaan kuuden kuukauden kuluttua luovutuksesta ilmenevien virheiden oletetaan olleen tavarassa jo luovutushetkellä, jolloin niistä vastaa myyjä. Myyjä vapautuu vastuusta, mikäli pystyy osoittamaan, että tavarassa ei ollut virhettä luovutushetkellä. Poikkeuksena ovat tavarat – kuten elintarvikkeet – joiden normaali kestoikä on alle kuusi kuukautta.

Näyttövelvollisuus tavaran virheen alkuperästä ja syntyajankohdasta riippuu siitä, perustuuko virhevastuu lakiin vai onko kyse takuun piiriin kuuluvasta tuotteesta. Toimistomme auttaa kaupankäyntiin liittyvissä ongelmissa – myös takuuta tai virhevastuuta koskevissa kysymyksissä.

PageLines