Oikeus ei toteudu itsestään – me autamme

Kirsi Piha kysyi blogissaan mikä on yrityksen tarkoitus? Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tarkoituksena on tuottaa voittoa, mutta kuten Piha oivallisesti huomauttaa, eihän se ole mikään kovin ylevä tai inspiroiva tarkoitus.

Yrityksen kyky tehdä hämmästyttäviä asioita on suoraan verrannollinen sen omaan uskoon tehdä hämmästyttäviä asioita. Yritys tarvitsee siis vahvan olemassaolon tarkoituksen ja yrityskulttuurin, joka pohjautuu tuohon olemassaolon tarkoitukseen.
– Kirsi Piha

Tämä Pihan kirjoitus palautti myös minun mieleeni sen syyn, miksi saavuin toimistolleni työn tänä sateisena tiistaina. Kyllä, laskut pitää saada maksettua ja lapsille täytyy ostaa ruokaa. Mutta tämän tarpeen voisi täyttää monella muullakin tavalla kuin asianajotoimistoa pitämällä. Tämän toimiston tarkoitus ei ole laskutettavien tuntien maksimoiminen.

Perustin toimistoni, koska oivalsin, että oikeus ei toteudu itsestään. Oikeus elää teksteissä ja ihmisten mielissä, mutta se muuttuu todellisiksi tapahtumiksi vain, jos joku tekee jotain. Oikeus on toteutettava.

Perustin toimistoni, koska huomasin, että olen hyvä toteuttamaan oikeutta. Minulla on kyky, jolla voin saavuttaa asioita toisten puolesta.

Perustin toimistoni, koska uskoin, että on myös muita ihmisiä, jotka jakavat tämän visioni. Halusin, että heillä olisi toimistossani paikka, jossa he voisivat toteuttaa kanssani tätä ajatusta.

Uskon, että me voimme auttaa. Se on tämän yrityksen tarkoitus.

PageLines