Välimiesmenettely varmistaa nopean riidanratkaisun

Keskity liiketoimintaan – älä valituskierteeseen

Joskus yritystoiminnassa syntyy erimielisyyksiä, joita ei saada ratkaistua neuvottelemalla. Usein ensisijaista on, että erimielisyys saadaan nopeasti ja tehokkaasti pois päiväjärjestyksestä.

Välimiesmenettely vastaa hyvin tähän molempien osapuolten tarpeeseen. Välitystuomiosta ei voi valittaa, joten sen antamisen jälkeen kaikki osapuolet voivat jättää asian taakseen ja keskittyä olennaiseen – liiketoimintaansa.

Usein lopullisuus harmittaa sitä osapuolta, joka kokee välimiesmenettelyn lopputuloksen vääräksi. Muutoksenhakukeinojen puuttuminen on kuitenkin järjestelmälle välttämätöntä ja laajemmassa kuvassa molemmille osapuolille hyödyllistä. Jos valituskierre veisi välimiesmenettelyltä nopeuden, menettäisi se yhden merkittävistä eduistaan verrattuna riidanratkaisuun yleisissä tuomioistuimissa.

Kumoamiskanteesta on harvoin hyötyä

Tiettyjen välimiehen virheiden perusteella välitystuomiota voidaan vaatia kumottavaksi.

Olen tutkinut kattavasti Suomessa viime vuosikymmeninä nostettuja välitystuomioiden kumoamiskanteita sekä korkeimman oikeuden, hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien niissä antamia päätöksiä. Johtopäätös on selvä: Välitystuomion kumoaminen vaatii välimieheltä niin selvää muoto- tai menettelyvirhettä, ettei sellaisia käytännössä juurikaan ilmene.

Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön. Esimerkiksi eräässä hovioikeuden tuomiossa välitystuomio katsottiin pätemättömäksi. Siinä välitystuomio perustui seikkaan, joka ei ollut esillä koko välimiesmenettelyssä. Käräjäoikeus olisi tuolloinkin pitänyt välitystuomion voimassa.

Eräässä käräjäoikeuden tuomiossa yksi välitystuomion osa katsottiin mitättömäksi. Käräjäoikeus piti tuomittua korvausmäärää niin epäselvänä, ettei se tiennyt, miten korvaus olisi pitänyt panna täytäntöön. Hovioikeus muutti tuomiota ja piti välitystuomion voimassa.

Esimerkit osoittavat, kuinka räikeää virhettä kumoamiskanteen menestyminen edellyttää. Välimiesmenettelyissä tekemieni havaintojen perusteella suomalaisten välimiesten taso onkin niin korkealla, että kumoamiskanteen suositteleminen tulee harvoin kysymykseen.

Hoida välimiesmenettely alusta asti hyvin

Välitystuomion lopullisuus tarkoittaa, että jos välimies ei ymmärrä sinuun kantaasi tukevia perusteita, myöhemmin asiaan ei enää päästä puuttumaan.

Asiaasi on siis ajettava alusta asti oikeista lähtökohdista. Se vaatii asianajajaltasi erikoistumista sekä riidan kohteena oleviin kysymyksiin että prosessin läpivientiin.

Toimiva kommunikaatio asianajajan ja päämiehen välillä sekä riittävä asiaan panostaminen prosessin alussa ovat usein ratkaisevia tekijöitä välimiesmenettelyn lopputuloksen kannalta. Huolellisella valmistautumisella asiaa voidaan viedä alusta asti haluttuun suuntaan ratkaisijan silmissä ja välttää yllätykset prosessin myöhemmissä vaiheissa.

Käytössäsi on vain yksi yritys, joten panosta siihen – valitse asianajajasi huolella.

Välimiesmenettely tulossa? Ota yhteyttä, me autamme.

PageLines