Varastelevan työntekijän työsopimuksen purkamiselle oli peruste

Väite työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yllätti

Rakennusalalla toimiva asiakasyrityksemme joutui vaikeaan tilanteeseen, kun varastelevan työntekijän työsuhde jouduttiin päättämään.

“Varoitimme varastamisesta kiinni jäänyttä työntekijää. Kun varastelu jatkui, meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin purkaa työsuhde.”

“Tilaajammekin alkoivat jo hermostua työmailta häviäviin tavaroihin. Jos emme olisi päättäneet työsuhdetta, pian olisimme kaikki olleet työttömiä.”

“Yli vuoden kuluttua tästä tipahti postiluukusta haaste käräjäoikeudesta. Työntekijä vaati korvausta työsuhteen perusteettoman päättämisen vuoksi. Emme olleet uskoa silmiämme.”

“Onneksi käännyimme Jarkko Männistö Asianajotoimiston puoleen. Avustajamme Janne Palmula kertoi selvästi, mitkä kysymykset ratkaisevat asian ja miten oikeudenkäynti ohjataan alusta asti oikeaan suuntaan. Pystyimme olemaan luottavaisin mielin, vaikka tuntui, että vastapuoli yritti vain sekoittaa tilannetta.”

Vaatimukset palkkasaatavista tuntuivat kohtuuttomilta

Työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevan korvauksen lisäksi työntekijä vaati asiakkaaltamme myös ylityö- ja sunnuntaityökorvauksia pitkältä ajalta.

“Meidän puolestamme työntekijät saavat tehdä 40-tuntista viikkoa. Pitkien työmatkojen vuoksi monet kuitenkin haluavat tehdä mieluummin vaikka kaksi 60-tuntista viikkoa ja olla sen jälkeen viikon kotona.”

“Onneksi Janne onnistui kaivamaan riittävät todisteet ja todistajat ja sai osoitettua tuomarille, että työntekijä oli tehnyt pidempiä päiviä ja viikonloppuja omasta aloitteestaan varastoon.”

Todistelu onnistui

Työriidoissa työnantajan pitää näyttää väitteensä toteen. Asiakkaamme tiesi olevansa oikeassa, mutta siitä on vielä pitkä matka onnistuneeseen vaatimuksiin vastaamiseen.

“Tiesimme mitä oli tapahtunut, mutta ilman asianajajan apua emme olisi ikinä onnistuneet järjestämään oikeanlaista todistelua juuri niistä ratkaisevista kysymyksistä.”

Oikeudenkäynti opetti meille, kuinka tarkkana työnantajan pitää olla dokumentoinnissaan. Onneksi taitava asianajo pelasti meidät, eikä tämä oppitunti käynyt yrityksellemme kalliiksi.”

Vaaditaanko sinulta korvausta työsuhteen perusteettoman päättämisen johdosta? Ota yhteyttä, me autamme.

PageLines