Vesivahinko ei ollutkaan putkiliikkeen syy

Vakuutusyhtiön vaatimus yllätti

Haastattelimme LVI-alalla toimivaa asiakasyritystämme oikeudenkäynnin jälkeen.

– Olimme pari vuotta aiemmin korjanneet putkivuotoa eräässä talossa. Hädin tuskin enää muistimme, millaisesta kohteesta oli kyse.

– Siellä oli sen jälkeen tapahtunut vesivahinko, jonka kulut omistajat saivat vakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö päätti kuitenkin ryhtyä perimään maksamaansa korvausta meiltä.

Takaisinsaantivaatimus tuntui kohtuuttomalta

Vakuutusyhtiö voi vaatia asiakkaalleen maksamaansa korvausta takaisin vahingon aiheuttajalta. Useimmiten vesivahingot eivät kuitenkaan ole kenenkään aiheuttamia vaan tapaturmia, joista kukaan ei ole vastuussa.

– Vakuutusyhtiön käyttämä asiantuntija oli kehitellyt teorian, jonka mukaan olisimme jättäneet liitoksen kiristämättä ja että tämä löysä liitos olisi sitten kastellut rakennuksen eristeet ja aiheuttanut putkien jäätymisen.

Asianajajan tutkimukset pelastivat

Vahingonkorvausvaatimusta vastaan oli vaikea puolustautua, koska todistusaineistoa oli niukasti saatavissa. Jarkon paneutuminen asiaan kuitenkin pelasti tilanteen.

– Jarkko kävi luonamme ja yhdessä kävimme perinpohjaisesti läpi, miten käyttämämme putkiliitos toimii. Hän tutki myös huolellisesti tapahtumapaikalta otetut valokuvat. Lopulta Jarkko pystyi osoittamaan, ettei vakuutusyhtiön teoria voinut pitää paikkaansa.

Vakuutusyhtiön korvausvaatimus hylättiin ja vakuutusyhtiökin tyytyi käräjäoikeuden tuomioon. Asiakkaamme oli erittäin tyytyväinen saamaansa apuun.

– Itse emme olisi ikinä saaneet kaivettua riittäviä perusteluita kannallemme, vaikka tiesimme olevamme oikeassa.

Kuva: Glory Cycles / Tools / CC BY 2.0

Saitko vaatimuskirjeen, josta olet eri mieltä? Ota yhteyttä, niin katsotaan miten voimme auttaa.

PageLines