Yrittäjästä työnantajaksi: Tämä sijoitus maksaa itsensä takaisin

paperipinon korkeus

Työnantaja ei voi vedota tietämättömyyteen – sijoita osaamiseen

Työnantajalla on paljon lakisääteisiä velvollisuuksia. Osa velvoitteista on sidottu yrityksen kokoon, mutta iso osa koskee yhtälailla pienyrittäjää.

Satsaus omaan osaamiseen tai työntekijöiden ohjeistamiseen tulisikin nähdä sijoituksena samalla tavalla, kuin panostaminen markkinointiin tai teknologiahankintoihin.

Se, mikä pätee tuttavan yritykseen ei välttämättä päde sinun yritykseesi. Osa työnantajan velvollisuuksista riippuu nimittäin siitä, millä alalla yrityksesi toimii.

Työnantaja ei voi vedota tietämättömyyteen. Velvollisuuksien laiminlyönti voi johtaa vahingonkorvauksiin ja pahimmillaan jopa rikossyytteeseen.

Neuvomme: Kouluttaudu työnantajaksi ja epäselvissä tilanteissa kysy neuvoa ajoissa.

Panosta työntekijän perehdyttämiseen

Ei riitä, että ainoastaan työnantaja tietää, miten yrityksessä pitäisi toimia. Toimintatavat kannattaa selvittää myös työntekijöille – oli heitä sitten yksi tai sata.

Työntekijät tarvitsevat selkeät pelisäännöt, koska he eivät osaa lukea ajatuksiasi. Selkeät ohjeet suojaavat viime kädessä myös sinua ja yritystäsi.

Kirjalliset ohjeet ovat paremmat kuin suulliset, koska niistä asiat on helppo kerrata tarvittaessa. Toisaalta riitaisassa tilanteessa kirjallisista ohjeista voidaan osoittaa, mitä onkaan sovittu.

Erimielisyyksien ja epäselvyyksien ennaltaehkäisy kannattaa aina, koska riitaisassa tapauksessa laki usein suojaa työntekijää ja todistustaakka on työnantajalla.

Neuvomme: Ennakoi ja huolehdi hyvästä kommunikaatiosta työntekijöidesi kanssa.

Ennaltaehkäisy on halpaa

Riitely tai asioiden jälkikäteinen selvittely tulee yleensä ennakointia kalliimmaksi. Sijoitus työnantajan osaamiseen onkin sijoitus yritykseen.

Me selvitämme tapauskohtaisesti, mitä sinun tulee tietää. Kyse voi olla yksittäisestä tilanteesta tai pidempiaikaisesta tarpeesta. Tarvittaessa laadimme juuri sinulle sopivat ohjeet.

Ota yhteyttä ja kysy tarjousta. Selvitetään, kuinka voimme auttaa.

PageLines