Sivustomme on uudistunut, uusi sivustomme löytyy osoitteesta mannistopalmula.fi

Osa kosteusvaurion remonttikuluista myyjän korvattavaksi

osa remonttikuluista tuli myyjän maksettavaksi

Asiakkaamme osti muutama vuosi sitten 70-luvulla rakennetun omakotitalon. Kaupan yhteydessä tehtiin kuntotarkastus, jossa ei havaittu mitään hälyttävää. Myöhemmin muun remontoinnin yhteydessä paljastui kuitenkin merkittävä kosteusvaurio ulkoseinien rakenteissa. 

Kosteusvaurion laajuutta ryhdyttiin selvittämään. Asiakkaamme otti myyjiin yhteyttä, jolloin selvisi että heillä oli kuntotarkastajan myymä piilovirhevakuutus.

“Ensisijainen tarkoitus oli saada kosteusvaurion remonttikulut korvattua vakuutuksesta, mutta se ei johtanut mihinkään. Myyjän vakuutusyhtiö torppasi sen alkuunsa.”

Asianajotoimisto vauhdittamaan neuvotteluja

Myyjät eivät olleet vakuutusyhtiön päätöksen jälkeen halukkaita neuvottelemaan korvauksista oikeastaan millään tavalla. 

“Päätin sitten ottaa asianajotoimistoon yhteyttä. Alun perin minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta näistä, joten googlailin toimistoa. Sain vinkin lakimiesystävältäni, että kannattaisi etsiä kiinteistökauppoihin erikoistunutta toimistoa. Löysin sitä kautta Jarkko Männistö Asianajotoimiston.”

Asiakasta puhutteli etenkin hänen saamansa hyvä vastaanotto toimistollamme. “Siellä kuunneltiin ja oltiin heti kiinnostuneita minusta. Se riitti minulle.”

Sopuratkaisu oli kaikkien etu

Asiakkaamme avustajana toiminut lakimies Nico Tammisto yritti aluksi saada vakuutusyhtiöitä käsittelemään asia uudestaan, mutta se ei tuottanut tulosta. Käräjäoikeuden istuntopäivä oli jo lyöty lukkoon, kun asia saatiin sovittua.

“Olin selvitellyt oikeuden antamia aiempia ratkaisuja, ja näytti siltä, että kiinteistöriidoissa päätöksiä tehdään ikään kuin noppaa heittämällä. Lopputulema voi olla mitä vain. Oli kaikkien etu, että saimme sopuratkaisun aikaan”, asiakkaamme kertoo.

Asiakkaamme ehdotuksesta vastapuolen asianajajan kanssa viilattiin sovintoehdotus kuntoon. Lopulta myyjät korvasivat osan remonttikuluista.

Positiivista palvelua

Palvelustamme asiakkaallamme on vain positiivista sanottavaa.

“Minulla ei tietenkään ole paljon kokemusta asianajotoimistoista, kun ensimmäistä kertaa oltiin liikenteessä. Mutta minut pidettiin koko prosessin ajan hyvin asioiden tasalla eikä asioiden perään tarvinnut kysellä.”

Kiitosta saa myös vuorovaikutuksessa käytetty ymmärrettävä kieli. “Kun on itselle vieraan aiheen kanssa tekemisissä, arvostan selkeitä, kansankielisiä neuvoja. Suosittelen Jarkko Männistö Asianajotoimistoa kiinteistöriidoissa.”

Ammattilaisen apu usein tarpeen

Nico Tammisto kertoo, että vaikka kiinteistökauppoihin olisi huolella varautunut, aina voi silti tulla riitoja. Kuntotarkastuksessa voidaan esimerkiksi todeta riskirakenne, mutta se ei itsessään ole virhe. Asianajajotoimistoon kannattaa olla yhteydessä heti, kun kiinteistössä löytyy vikoja.

“Näissä on omat vanhentumissäännökset eli kun huomaa kiinteistössä vaurion, ei saa jäädä aikailemaan. Kun määräaika umpeutuu, myyjä vapautuu kokonaan vastuustaan”, Nico muistuttaa.

 

Ostitko kiinteistön, josta löytyikin virhe?

PageLines