Sivustomme on uudistunut, uusi sivustomme löytyy osoitteesta mannistopalmula.fi

Korvaussumma putosi kiinteistökauppariidassa murto-osaan

Luota sinäkin kiinteistökauppariidassa asiantuntijaan.

Asiakkaamme iäkäs äiti peri asunto-osakkeen sedältään. Asunto myytiin, ja vieläpä hyvään hintaan.

“Toukokuussa vuosi sitten teimme paperit, ja luulimme, että kaikki on ok”, asiakkaamme kertoo. “Yllätykseksemme lokakuussa tulikin kiinteistövälitysfirman kautta reklamaatio.”

Reklamaatio liittyi vintillä olleeseen varastoon, joka oli jäänyt tyhjentämättä. “Se sisälsi pitkälti huoneistoon kuuluvia tavaroita kuten käytöstä poistettuja väliovia.”

Kiistaa asunnon luovutuksesta

Asunnon ostaja oli tulkinnut tyhjentämättömän varaston niin, ettei asuntoa ollut kokonaan luovutettu hänelle, ja vaati tästä korvauksia. Tämän lisäksi myyjän olisi pitänyt maksaa kopin tyhjennyksestä aiheutuneet kulut.

“Summa oli ihan älytön, päälle 10 000 euroa”, asiakkaamme sanoo ja kertoo asunnon myyjänä toimineen äidin melkein saaneen slaagin yhteydenoton jälkeen. “Sovimme äidin kanssa, että alan hoitaa asiaa eteenpäin niin ettei hänen, vanhan ihmisen, tarvitse stressata asiaa.”

Ostaja kuitenkin pillastui asiakkaamme tekemästä vastineesta, ja asiakkaamme päätti ottaa yhteyttä asianajajaan.

Tuttu asianajotoimisto otti heti yhteyttä

Jarkko Männistö Asianajotoimiston väki oli asiakkaallemme entuudestaan tuttu harrastuspiireistä.

“Kun otimme yhteyttä, saimme Männistöltä välittömästi apua. Janne Palmula soitti vielä samana päivänä.”

Asiakkaamme kuvaa Jannen yhteydenottoa suureksi helpotukseksi. Vihdoin asiat alkoivat rullata ja esimerkiksi kaikki kuormittavat yhteydenotot hoituivat jatkossa Jannen toimesta.

“On se kumma mikä vaikutus asianajajalla on asiaan. Korvaussumma putosi heti kymmenesosaan alkuperäisestä”, asiakkaamme kertoo. “Kyllä tässä saatiin hyvä tulos. Ostajasta ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.”

Asiakkaamme kertoo olevansa meihin tyytyväinen.

“Jannen tekemä vastine laski meiltä vaaditun summan heti 1 500 euroon. Olisimme periaatteessa vielä voineet saada sitä alas, mutta meille oli tärkeintä, että äiti sai mielenrauhan. Hän oli tilanteesta niin hermostunut, että halusi maksaa laskun heti pois.”

Erityisen tärkeältä asiakkaamme mielestä tuntui se, että hänet ja äidin asia huomioitiin.

“Asiamme otettiin tosissaan. Tiesimme, että nyt saamme apua.”

PageLines