Sivustomme on uudistunut, uusi sivustomme löytyy osoitteesta mannistopalmula.fi

Toimistomme on varautunut koronavirusepidemiaan

Jarkko Männistö Asianajotoimisto

Suomessa nopeasti etenevän koronavirusepidemian vuoksi mm. Asianajajaliitto suosittelee välttämään turhia lähikontakteja ja joukkotapahtumia. Nämä poikkeustoimet koskevat myös toimistoamme.

Etätyö ja videoneuvottelut

Työntekijöiden suojelemiseksi ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi työskentelemme useassa eri paikassa ja osa työntekijöistä on toistaiseksi etätyössä. Mahdollisten sairastapausten varalta juttujen hoitaminen turvataan sijaisjärjestelyin.

Toimistollamme on jo vuosia ollut valmiudet hoitaa neuvottelut asiakkaiden ja tuomioistuimien kanssa käyttäen videoneuvotteluyhteyksiä tai ryhmäpuheluita. Tämä ei siis ole meille poikkeustoimi vaan on yksi toimintatapamme.

Etäasioinnista on muutakin hyötyä kuin tartuntojen leviämisen ehkäiseminen. Etäasiointi säästää asiakkaan aikaa ja rahaa sekä suojelee tietenkin myös ilmastoa, kun matkustamista voidaan vähentää.

Istuntokäsittelyt

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan sopimaan tuomioistuinten kanssa, että mahdolliset istunnot järjestetään etänä. Tästä huolimatta on todennäköistä että istuntokäsittelyjä joudutaan siirtämään. Olemme tästä suoraan yhteydessä asiakkaisiimme, joita tämä koskee.

Koronavirusepidemiasta huolimatta toimintaamme asiakkaiden auttamiseksi jatkuu normaalisti. Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.

Tarvitsetko asianajajaa?

PageLines