Sivustomme on uudistunut, uusi sivustomme löytyy osoitteesta mannistopalmula.fi

Yrittäjän taloudellisia menetyksiä on vaikea todentaa

Vesivahinko kadulla

Vakuuttaminen on tärkeä osa yrittäjän riskienhallintaa. Vakuutuksia otettaessa kaikki on yleensä selvää. Kun vahinko sattuu, korvauksen saaminen ei aina sujukaan kuin vakuutusyhtiön mainoksessa. Silloin ovat hyvät neuvot tarpeen.

Vahingon laskeminen ei ole yksiselitteistä

Yrittäjän kohdalla vahingon aiheuttaman taloudellisen menetyksen selvittäminen ja sen vakuutusyhtiölle osoittaminen on joskus monimutkaista matematiikkaa.

Hyvin harvalla yrittäjällä toiminta on sillä tavoin vakaata ja selkeätä, että esimerkiksi vesivahingon aiheuttama menetys tai yrittäjälle itselle aiheutuneen tapaturman tosiasialliset taloudelliset vaikutukset voisi todeta yksinkertaisella laskelmalla.

Vakuutusyhtiöt pyrkivät laskemaan vahingon määrän hyvin kaavamaisesti. Esimerkiksi yrityksen liiketoiminnan keskeytyessä tulojen menetys lasketaan etukäteen sovitun ns. vakuutuskatteen perusteella. Työtapaturmasta maksettava korvaus perustuu myös ns. sovittuun vuosityöansioon. Liikennevahingon jälkeen menetys taas lasketaan aiemman liikevaihdon perusteella.

Yrittäjän työhön ja tuloihin vaikuttavat monet erilaiset seikat. Kaavamainen laskutapa ei aina ole oikea ja tulkinnanvaraisia tilanteita on paljon.

Asianajaja turvaa etusi tulkinnanvaraisissa tilanteissa

Laki tai vaikeaselkoiset vakuutusehdot harvoin antavat suoraa vastausta siihen, miten korvausmäärä vahinkotilanteessa käytännössä lasketaan. Vakuutusyhtiöt joutuvat usein tavalla tai toisella arvioimaan yrittäjälle aiheutuneen menetyksen määrää.

Kokenut asianajaja osaa auttaa yrittäjää taloudellisten menetysten selvittämisessä ja niiden vakuutusyhtiölle osoittamisessa. Hän pystyy tuomaan esille seikkoja, jotka vakuutusyhtiön tulisi omassa arviossaan ottaa huomioon. Asianajaja osaa myös harkita millä kaikilla erilaisilla tavoilla yrittäjän todellista menetystä voidaan osoittaa ja todistaa.

Jos asiassa ei päästä vakuutusyhtiön kanssa yhteisymmärryksen, auttaa asianajaja valitusprosessin käynnistämisessä ja sen hoitamisessa.

Asianajajaan kannattaa ottaa yhteyttä mahdollisimman ajoissa.

PageLines